KENNEL TANZARA

Bedlingtoninterriereiden kasvatusta kotioloissa
- Homebred Bedlington Terriers

Etusivu Koirat Pentuja Uutisia Kasvatteja Kuvia Linkit Yhteys English

eilajajoni

Historiaa

Ensimmäisen bedlingtoninterrierini Johnnien (kuvassa) hankin vuonna 1969 Verna Kuvajalta Jyväskylästä. Miten päädyin tähän rotuun, oli aivan sattumaa.

Vaihtoehtoina oli, että lähden Saksaan kesätöihin tai saan ottaa koiranpennun. Luokkakaveriltani kuulin, että hänen tutullaan on koiranpentuja ja yksi olisi vielä vapaana. Niinpä sinne sitten katsomaan. Suloisia pentuja tulla taapersi vastaan ja olin myyty. Sitten tuli äitikoira Tani paikalle ja ajattelin, että tuollainenkos tästä pennusta sitten tulee aikuisena, että enpä oikein tiedä, on aika erikoisen näköinen.

En kuitenkaan saanut pentua mielestäni, ja niin siinä sitten kävi, että Joni muutti meille ja Saksan reissu sai jäädä. Pari vuotta myöhemmin hankin toisen bedlingtonin samasta paikasta, sijoitusnarttu Cirrus Cindyn. Siitä alkoi koiraharrastukseni, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Kennelnimi Tanzara minulle myönnettiin 1992. Nimen keksin viimeisen Cirrus-kennelistä hankkimani bedlingtonin nimestä, joka oli Cirrus Blue Tanzara.

Haluan kasvattaa ensisijaisesti terveitä, hyväluonteisia bedlingtoneja. Muita tavoitteitani ovat koirien kaunis ja rodunomainen ulkomuoto sekä hyvä karvanlaatu. Teetän pentuja vain silloin, kun minulla on täysipainoisesti aikaa pentueen hoitamiselle koko sen ajan, minkä se kasvattajan luona viettää. Näin koirat saavat parhaat mahdolliset eväät elämäänsä.

Bedlingtoninterrieriä harkitsevien toivon muistavan, että bedlington ei ole pelkästään "sohvakoira", vaan se tarvitsee liikuntaa ja nauttii vapaana juoksemisesta. Bedlingtonista ei lähde karvaa, mutta turkki vaatii viikottaista kampaamista ja säännöllisen leikkaamisen.


eila.nuutinen at tanzara.fi